Viimehetken vinkit

Sunnuntaina tähän mennessä tiedämme jo hyvin pitkälti Ylöjärven tulevan valtuuston kokoonpanon. Ketkä valittiin ja ketkä jäivät 51 valitun ulkopuolelle.

Uusi valtuusto kokoontuu kesäkuussa ensimmäisen kerran. Tuossa kokouksessa nimitetään nippu muitakin luottamushenkilöitä, kun valitaan kaupunginhallitus ja lautakunnat valtuuston järjestäytyminen lisäksi. Uudet valtuutetut ja muut luottamushenkilöt hyppäävät käytännössä ns. suoraan syvään päähän, kun heti aloitetaan ensi vuoden budjetin valmistelu ja budjettikehys on jo käytännössä annettu virkamiehille valmistelun pohjaksi. Asiaa tulee paljon sisäistettäväksi lyhyessä ajassa.

Ylöjärven tulevaa kehitystä ajatellen on erittäin tärkeää, että tulevallakin valtuustokaudella voidaan asioista puhua jo niiden valmisteluvaiheessa mahdollisimman laajalla pohjalla. Mitä paremmin asiat perustellaan ja ne valmistellaan yhteistyössä luottamushenkilöiden sekä mahdollisten työntekijätahojen kanssa, sen paremmin ja tehokkaammin ne pystytään toteuttamaan.

Kaupungin elinvoima on hyvin paljon kiinni siitä kuinka paljon täällä toimii kannattavia ja työllistävä yrityksiä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaupungilla tulee olla monipuolinen ja laaja yritystonttivalikoima jatkuvasti käytössä.

Toinen merkittävä tekijä kaupungin elinvoimaisuuden ylläpidossa on laaja ja laadukas toisenasteen koulutustarjonta. Meillä on kohtuullisen uusi, hyväkuntoinen ja monipuolinen koulutuskeskus Valo, jossa toimii sekä Ylöjärven lukio että Tredun Ylöjärven yksikkö. Ne tarjoavat sekä yhdessä että erikseen erittäin hyvän koulutuspolun nuorillemme.

Älkäämme siis antako heikentää opetuksen tasoa tai laajuutta Ylöjärven toisen asteen koulutuksen osalta.

Oikein hyvää ja antoisaa vaaliviikonloppua!

Tapaamisiin vaalikentillä!

Elina

Kommentointi on suljettu.